Yleinen

Päätöksiä

23.07.2012, kuutar

Mielessäni olin päätökseni jo tehnyt, kenellekään muulle kuin Petrille en ollut vielä uskaltanut kertoa siitä. Juhlittiin äitini 60 vuotis synttäreitä ja minä näyttelin roolini hyvin, vaikka pahaolo velloi sisälläni koko ajan niin voimakkaana, että kävin välillä oksentamassa. Seurasin Mikaa, kuinka hän varasti omalla tyylillään shown itselleen. Herra “täydellinen” osasi taas asioita joita en hänen tiennyt osaavan, tekevän kotona asioita joita hän ei todellakaan tehnyt. Vanhimmat lapseni pyörittelivät välillä silmiään, mutta mumminsa vuoksi pitivät suunsa kiinni. Paras ystävättäreni näki hymyni läpi ja sanoi, että jos minulla on noin paha olla, voin tulla lasten kanssa hänen luokseen. Kiitin kauniisti ja sanoin, että hän voi joutua lunastamaan lupauksensa aiemmin kuin uskookaan. Jälkeen päin sinä päivänä otettuja kuvia katsoa monet huomasivat jännän jutun; minusta ja serkkuni miehestä oli kuva, jossa halasimme toisiamme tervehdykseksi, Mika seisoi taustalla ja ilmeensä oli sen näköinen, että jos katse voisi tappaa, olisin ainakin minä kuollut.

Seuraavana päivänä juhlien jälkeen soitin asuntotoimistoon ja vuokrasin jo aikaisemmin katsomani rivitalohuoneiston. Vanhimmille lapsille kerroin asiasta ja he olivat todella onnellisia asioiden saamasta käänteestä. Mikalle en vieläkään puhunut mitää, siihen, että pääsisimme muuttamaan uutaan kotiin, oli vielä kaksi viikkoa aikaa ja tiesin, että Mika voi sinä aikana tehdä elämästämme helvettiä. Tein salaa valmisteluja, kerroin vanhemmilleni ja parhaalle ystävälleni, katselin kaappeja siihen kuntoon, että on helppo pakata. Ja koko ajan odotin hetkeä, jolloin kerron asian Mikalle ja nuoremmille lapsilleni.

Aamu, jolloin päätin kertoa erosta Mikalle, oli kirpeä pakkasaamu. Olin nähnyt Petriä edellisenä iltana ja hän tiesi, että tänä aamuna se tapahtuu. Olin herännyt aamulla jo puoli viideltä keittämään aamukahvia. Petri laittoi minulle viestiä, että olen hänen aatoksissaan ja että hän toivoi kaiken menevän hyvin. Mika heräsi ja pyysin hänet istumaan keittiöön. Kerroin hänelle päätöksestäni, asunnosta en vielä puhunut mitään. Ensin kuulin olevani alhainen huora, sen jälkeen herätettiin lapset, haukuttiin minut heille. Vanhimmilta lapsilta hän kysyi, haluavatko he todellakin muuttaa minun kanssani ja saatuaan myöntävän vastauksen, haukuttiin minut taas huoraksi ja manipuloijaksi, joka on onnistunut kääntämään lapsetkin häntä vastaan. Itse en viitsinyt sanoa siihen mitään, vanhin lapseni vain totesi, ettei äitin ole tarvinnut puhua mitään, on heilläkin korvat ja silmät päässään.

Kerroin, että haen asuntoa ja että  toivon saavani sen mahdollisimman pian. Lapset lähtivät kouluun, me kävimme allekirjoittamassa eropaperit. Joskus olin kuvitellut sen olevan tunteita herättävä tilaisuus, mutta en tuntenutkaan muuta kuin suurta helpotusta, kyyneltäkään en vuodattanut. Soitin Petrille ja kerroin missä mennään. Hän kertoi järjestäneensä niin, että pääsemme illalla hänen ystävänsä kämpälle. Minä sanoin lähteväni ystävättäreni luokse ja saimme viettää monta tuntia yhdessä. Kuinka ihanalta ja turvalliselta tuntui maata Petrin kainalossa. Mikalta en ollut hellyyttä saanut ensimmäisten yhteisten vuosien jälkeen ollenkaan. Silloinkaa, kun vielä harrastimme seksiä, lähti hän suoraan suihkuun ja olohuoneeseen katsomaan tv:tä. Petri oli aivan erilainen, hän piti aina varmasti huolen siitä, että minä sain, ja monta kertaa, ja aina oli aikaa hellyydelle. Monesti se vaan johti, ainakin yhteen, jos ei useampaan, uusintaan. Niin kävi taas tälläkin kertaa. Tämän illan voimin jaksan varmaankin seuraavat päivät.


3 vastausta

  1. kuutar sanoo:

    Tosiasia on, että ilman läheisimpiä ihmisiä, en todellakaan tiedä missä olisin tänä päivänä. Olisnko uskaltanut erota, vai olisinko jäänyt huonoon suhteeseen.

  2. katar sanoo:

    Rohkean päätöksen teit. Mielenkiinnolla seuraan, mitä tuleman pitää 😀

  3. Veikeä sanoo:

    Upeaa, että tallaisena kirpeänä pakkasaamuna Sinulla oli ystävä ja ystävätär tukena. Aika raskas hetki tuo olisi varmaan muuten ollut? Omassa avioerossani (siitä jo yli 10 vuotta kulunut) tuntui, että meni kokonainen vuosi hukkaan. Mutta kyllä se kannatti silti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *