Oli myöhäinen syyskuun ilta kolme vuotta sitten. Olin kävelemässä töistä kotiin aatoksissani, mietin elämääni, miten sen järjestäisin parhaiten, mikä olisi parasta minulle ja lapsilleni, ja, ennen kaikkea, olisko minulla voimaa ja rohkeutta irtautua liitosta. Liitosta, joka oli täynnä huutoa, raivoa, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, halveksuntaa.
Yhtäkkiä kuulin auton tööttäävän takanani, viereeni ajoi asuntoauto ja ikkuna aukesi. Ikkunasta kuulin Petrin, vanhan perhetutun äänen, joka kysyi: mitäs gimuli täällä kävelle pää painuksissa? Jonkinlainen lämpö ja ilo tulvahti minuun. Petri oli mies, joka oli ollut mielessäni kaikki nämä vuodet. Joskus oli kyllä tehnyt todella pahaa nähdä hänet vaimonsa kanssa jossakin. Monesti minun oli tehnyt mieli huutaa hymyni läpi, että elämäni on päin helvettiä.
Mutta nyt siis Petri oli siinä ja minähän purskahdin itkuun. Hän pyysi minut autoonsa ja ajoimme syrjäiselle parkkipaikalle. Siinä minä vuodatin tuskani pääpiirteittäin hänelle. Siinä puhuessani huomasin yhtäkkiä suutelevani häntä, eikä hän pistänyt sitä yhtään pahaksi. Yksi asia johti toiseen ja niinpä me siirryimme auton vuoteelle ja harrastimme seksiä.
Seksin jälkeen minulla oli hiukan sekavat ajatukset. Petri ajoi minut kotiin, enkä edes muista sanoinko hänelle mitään järkevää. Kotona mennessäni sisään, mietin vain, että minkähänlainen kaaos siellä nyt odottaisi minua. Lapset olivat omissa huoneissaan, niinkuin normaalistikkin minun tullessa kotiin. Kävin sanomassa heille hyvät yöt, vilkaisin sohvalla kaljatölkin kanssa kalsareissaan istuvaa miestäni ja aloin siivoamaan keittiötä. Esikoiseni tuli tarjoamaan apuaan, mutta passitin hänet omiin touhuisinsa. Sain siivottua ja lähdin saunaan. Saunassa mietin vain Petriä ja äskeistä rakasteluamme. Mietin, että tuleekohan se koskaan tapahtumaan uudestaa. Minä ainakin haluaisin sitä.
Vietin saunassa pitkän aikaa ja tullessani sieltä oli mieheni jo sammunut sohvalle, niinkuin niin monena iltana aikaisemminkin. Olin helppttunut, tiesin, että ainakin tämän yön saisin nukkua rauhassa. Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamistani oli Petri.
Mielenkiintoinen blogi ja arka aihe. Ihan varmasti tuomitsijoita on, mutta saathan sinäkin tuntojasi purkaa. Itsellä vähän sama homma, tosin olin se, joka petti. Tulen lukemaan uudelleen 🙂
Olen onneksi päässyt liitostani rti, siitäkin kerron varmaan jatkossa lisää. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka tulevat tuomitsemaan elämäni ja kirjoitukseni, mutta tämä on minulle sopiva tapa purkaa tuntojani.
Olet ilmeisesti jo saanut voimia irtaantua avioliitostasi. Onnea siitä. 🙂 Paskaa ei kenenkään tarvitse sietää. Paskaa tulet tosin varmasti blogillasi saamaan niskaan. Petettyjen naisien viha on väkevää… Laitan blogisi seurantaan. 🙂